Aamu valkeni taas kirkkaana, aurinko paistoi siniselta taivaalta. Se ei toki ole harvinaista, mutta pilveton Table Mountainin laki on harvinaisempi. Useimmiten Poytavuoren laen peittaa poytaliina, lakea alas valuva pilviverho. Aamupalan jalkeen otimme taksin kaapelihissiasemalle. Jouduimme ruuhkan vuoksi kavelemaan loppumatkan, kylla hiki valui ylamakeen kavutessa. Viimeisen serpentiinimutkan oikaisimme pusikkoa pitkin. Tuloksena naarmuiset saaret.
Hissille oli hirmuinen jono. Ensin odotimme tunnin verran lippuja, sitte jonotus jatkui puolisen tuntia. Nousu kesti vain muutaman minuutin, hiukan vihlaisi mahanpohjasta kun nousimme pystysuoran seinaman vieresta ylos. Edestakainen hissimatka maksoi 200 randia aikuiselta, eli noin 20 euroa. Turisteja oli laumoittain vuorella, teimme pienen kierroksen, kuvasimme ja nautimme jatskit. Sitten jonotimme taas hissille paastaksemme alaspain. Mahtavat olivat nakymat joka suuntaan. Vuoristo jatkui sisamaahan pain, meri taas kimmelsi kaukana edessamme.
Vuorella olisi ollut kuulemma paviaanejakin luvassa. Onnistuimme kuitenkin nakemaan vain pienen, varikkaan liskon seka pari haukkaa. Nyt on siis poytavuori huiputettu, upeista maisemista huolimatta taitaa olla 'once in lifetime' -juttu. Jollemme sitten innostu lenkkeilemaan vuoren rinnetta ylos.
Otimme taksin Long Streetille, lounastimme meksikolaisessa ravintolassa. Pilvenveikkoja nakyi katukuvassa, onneksi myos runsaasti poliiseja ja vartijoita. Ei tullut valkonaamoille turvaton olo.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti