Cape Agulhas

Etela-Afrikan todellinen etelakarki on Cape Agulhas, noin 200 km Kapkaupungista itaan.

Niemimaalla on kaksi pienta kylaa, Agulhas ja Struisbaai. Molemmissa kylissa on B&B-paikkoja ja vuokramokkeja. Me yovuimme Struisbaaissa hostellissa, aivan ihanassa, varikkaassa talossa. Omistajat olivat melko nuori pariskunta. Isanta oli venesuunnittelija, ja jarjesti erilaisia veneretkia. Emanta pyoritti majapaikkaa muutaman muun naisen avustuksella. Kaikki huoneet oli maalattu eri varein: punaista, turkoosia, oranssia, keltaista...

Meille sattui viilea, tuulinen saa. Aurinkokaan ei paistanut, joten kavely meren rannalla oli aika haastavaa. Iho oli illalla taynna suolaa. Struisbaain kylasta ajoimme vuokra-autolla 7 km niemen karkeen vanhalle majakalle. Nousimme ylos torniin ja tutustuimme majakan historiaan. Kavelimme pitkin valkoisten kivien tayttamaa rantaa ja tietysti kuvasimme toisiamme merkkipaalulla, jossa Intian valtameri ja Atlantti kohtaavat.

Koska emme ehtineet laskuveden aikaan laheiseen kylaan Arnistoniin, jaivat valtavat luolat nakematta. Luoliin paasee vain laskuveden aikaan, kaksi kertaa vuorokaudessa.

Agulhasin niemimaa oli pieni paikka, mutta aktiviteetteja olisi kylla ollut tarjolla: ratsastusta, surffausta, leijalautailua, vaellusretkia jne. Me kuitenkin nostimme kytkinta yhden yon jalkeen ja suuntasimme nokkamme kohti pohjoista. Rannikolta paastyamme pilvet halvenivat ja aurinko porotti taydelta teralta, 37 asteen voimalla!

Kolmas reissupaiva

Aamu valkeni taas kirkkaana, aurinko paistoi siniselta taivaalta. Se ei toki ole harvinaista, mutta pilveton Table Mountainin laki on harvinaisempi. Useimmiten Poytavuoren laen peittaa poytaliina, lakea alas valuva pilviverho. Aamupalan jalkeen otimme taksin kaapelihissiasemalle. Jouduimme ruuhkan vuoksi kavelemaan loppumatkan, kylla hiki valui ylamakeen kavutessa. Viimeisen serpentiinimutkan oikaisimme pusikkoa pitkin. Tuloksena naarmuiset saaret.

Hissille oli hirmuinen jono. Ensin odotimme tunnin verran lippuja, sitte jonotus jatkui puolisen tuntia. Nousu kesti vain muutaman minuutin, hiukan vihlaisi mahanpohjasta kun nousimme pystysuoran seinaman vieresta ylos. Edestakainen hissimatka maksoi 200 randia aikuiselta, eli noin 20 euroa. Turisteja oli laumoittain vuorella, teimme pienen kierroksen, kuvasimme ja nautimme jatskit. Sitten jonotimme taas hissille paastaksemme alaspain. Mahtavat olivat nakymat joka suuntaan. Vuoristo jatkui sisamaahan pain, meri taas kimmelsi kaukana edessamme.

Vuorella olisi ollut kuulemma paviaanejakin luvassa. Onnistuimme kuitenkin nakemaan vain pienen, varikkaan liskon seka pari haukkaa. Nyt on siis poytavuori huiputettu, upeista maisemista huolimatta taitaa olla 'once in lifetime' -juttu. Jollemme sitten innostu lenkkeilemaan vuoren rinnetta ylos.

Otimme taksin Long Streetille, lounastimme meksikolaisessa ravintolassa. Pilvenveikkoja nakyi katukuvassa, onneksi myos runsaasti poliiseja ja vartijoita. Ei tullut valkonaamoille turvaton olo.

Kapkaupungissa

Suomessa paukkuivat kovat pakkaset ja joulukelit olivat muutenkin kohdillaan: lunta riitti jouluksi koko maahan. Me Tytin kanssa pakkasimme laukut tayteen kesavaatteita ja suuntasimme kohti Etela-Afrikkaa. Joulukuussa riitti jannitettavaa lentojen vuoksi, ensin lentoemantien lakko pysaytti Finnairin liikenteen, sitten lumimyrskyt riehuivat ympari Eurooppaa sekoittaen lentoliikenteen. Aatonaattona paasimme onnellisesti matkaan kohti Lontoota, ja sielta Kapkaupunkiin. Matkat sujuivat ongelmitta, jopa Heathrow'n lennot paasivat ajoissa lahtemaan. Saavuimme Kapkaupunkiin jouluaattoaamuna klo 9, 17 tunnin matkustamisen jalkeen.

Lentokentalla olivat vastassa Laura ja Rita, maailmanympari reissaavat ystavamme, joiden kanssa jo kesalla sovimme treffit Kapiin. Ilma oli pilvinen mutta lammin ajaessamme kohti kaupungin keskustaa. Keskella kaupunkia kohoava Table Mountain, Poytavuori, hallitsee maisemaa. Keskustassa on joitakin tornitaloja, mutta suurimmaksi osaksi kaupunki on matalaa rakennusta vuoren ymparilla. Lentokentan lahella naimme slummeja, mustien townshipeja, mutta rantaa kohti tultaessa nakyma siistiytyi. Kaupunki on hyvin lansimainen, tai eurooppalainen. Pitka siirtomaavalta ja valkoisten herruus ovat jattaneet jalkensa Etela-Afrikkaan.

Paljon meita reissuun lahtijoita varoiteltiin taman maan vaarallisuudesta. Ja tottahan se varmaan on, etta varovainen pitaa olla. Paivasaikaan kaupunki on rauhallinen, etenkin tassa Mainstreetilla ja ostoskeskustassa. Poliiseja ja turvamiehia nakyy paljon. Pilvenveikkoja liikkuu kylla kaduilla, samoin kerjalaisia. Turistejakin on paljon, seka valkoisia etta mustia. Olemme liikkuneet enimmakseen paivasaikaan, iltaisin olemme syoneet lahella hotelliamme, ja palanneet takaisin hotlalle kavellen. Sivukaduille ei ole syyta lahtea pimealla, vaikka meno nayttaakin rauhalliselta.

Ihmiset taalla ovat todella ystavallisia ja avoimia. Hymy on herkassa ja ihmiset auttavat mielellaan. Olemme liikkuneet myos "kimppatakseilla", niistakin tosin on varoiteltu. Mutta uskon niiden olevan paivasaikaan ihan turvallisia, varsinkin paakadulla. Tanaan portugalilainen taksikuski varoitteli meita noista kimppatakseista, sanoi niiden olevan todella turvattomia:" alkaa koskaan luottako noihin ihmisiin". Tama lausahdus annettiin 40 vuoden Afrikassa asumisen kokemuksella. Enpa varmaan lahtisi yksinaan seikkailemaan kaupungille, porukassa tuntuu kuitenkin turvalliselta liikkua.

Unelmien purjehdus

Tervehdys Karibialta, Antiguan saarelta!
Takana on mahtava purjehdus, seikkailu yli Atlantin valtameren. Tosiasiassa matka sujui todella leppoisasti, emme joutuneet kertaakaan myrskyyn tai jattiaallokkoon.
Olivathan ne aallot korkeita, mutta meno sujui kuitenkin suht rauhallisesti. Vauhtia oli minun ohjauksessani parhaimmillaan 12 solmua. Purjehdimme pitkia matkoja ilman kaannoksia, joten uskotte varmaan, etta oleskelimme valilla kuin paremmallakin risteilijalla maaten kannella ja nauttien maisemista.

Nyt olemme siis Antiguan saarella. Helena kiinnittyi Falmouth Harbourin kaijaan, ja paasimme tuntemaan tukevan maan jalkojemme alla. Olemme tutustuneet saareen kavellen, taksilla, bussilla ja skoottereilla ajaen. Ihmiset ovat todella ystavallisia ja avuliaita. Turistit saavat olla rauhassa kaikenmaailman kaupustelijoilta.

Tulin juuri rannalta, jossa uimme ja pelailimme lentista. Tunnin paasta nostamme ankkurin ja purjehdimme Dominican saarelle. Siella on tiedossa vesiputouksia, sademetsaa, papukaijoja ja snorklausta.

Edessa aava Atlantti

Tervehdys Gran Canarialta, Puerto de Magonin kylasta!
Lentomatka Suomesta Teneriffalle sujui hyvin, kahdesta koneenvaihdosta huolimatta. Vasyneita matkalaisia saapui bussilla Teneriffan lentokentalta Puerto de Santa Cruzin satamaan, jossa Helena miehistoineen odotteli. Majoituksen jalkeen ykkosvahti alkoi valmistamaan lihakeittoa, ja kyllahan se maistui lentokoneen sampyloiden jalkeen.

Porukka jaettiin 4 ryhmaan, eli vahtiin, joille laivalla suoritettavat tyot on jaettu. On merivahti, kansivahti, stand by ja lepovuorolaiset. Tahan mennessa on messissa paistettu jo sampylat ja pullat. Ja jokainen vahti on saanut maistaa satamassa kansivahtina olemista. Aina kaksi henkiloa pitaa olla kannella tarkkailemassa tilannetta.

Santa Cruzista lahdimme tiistaina 24.11. puolen paivan aikaan. Purjeet nostettiin koko porukan voimin. Matkassa on paljon purjehduksen ensikertalaisia, siita huolimatta purjeet olivat nopeasti ylhaalla. Ah sita ihanuutta, kun moottori sammutettiin ja kuului vain purjeiden lepatus ja koysien pauke.

Tuulen nopeus oli reilua 6 m/s, joten suht hyvaa vauhtia matka taittui. Teneriffalta Kanarialle oli noin 50 merimailin matka = n.100 km. Meidan vahtimme oli merivahtivuorossa heti alkumatkasta, joten paasin itsekin ruoriin. 7,5 solmua taisi olla huippunopeus. Saavuimme Puerto de Moganin edustalle pimean aikaan ja ankkuroimme kaupungin edustalle. Itse sain nukkua yon ilman vahtivuoroa, hyvin uni maittoi iltaysista aamuseitsemaan.

Eilinen paiva sujui uiden, mereen hyppien ja kannella lepaillen. Olimme vahtimme kanssa stand by-vuorossa, johon kuuluu ruoan valmistus ja siivousta. Valmistimme runsaan salaatin ja lammitimme eilista paellaa. Iltapaivalla lahdin peramiehen kanssa kauppaan ostamaan lisaa ruokatarvikkeita matkalle. Aika valtava on ruuan maara, joka tahan porukkaan uppoaa. Matkassa on myos innokkaita leipureita - ja innokkaita syojia - joten jauhoja ostettiin melkein 20 kiloa entisten 30 kilon lisaksi.

Illalla paasimme kiinnittymaan sataman laituriin, ja siina vietimme yon. Paasimme siis kayttamaan myos marinan suihkuja ja saimme suolavedet huuhdottua. Lahdimme illalliselle kylaan pienissa porukoissa, ja teimme samalla shoppailureissun. Yhdet kengathan sita matkaan tarttuivat, Espanjassa kun ollaan :).
Vahdillamme oli kansivuoro klo 20-24, itse olin vahdissa klo 22-24. Rauhallista oli satamassa ja laiva hyvin laiturissa kiinni. Paistelin messissa pullaa ja yritin saada kitaran vireeseen.

Eilisen paivan odottelimme veneeseen korjaajaa, laivan eras vesilaite on rikki. Erittain tarkea sellainen, eli laite joka erottaa merivedesta suolat pois ja tekee siita juomakelpoista. Tai ainakin ruoanlaittokelpoista. Mutta Espanjassa, manana manana...

Siirsimme juuri laivan takaisin ankkuriin. Jain laituriin odottelemaan vesikauppiasta saapuvaksi. Ja peramies kavi hakemassa korjaajan laivaan. Toivottavasti kone tulee kuntoon! Muuten saamme tosissaan pihistaa vedesta - jaavat suihkut valiin. Tarkoitus on illalla nostaa purjeet ja suunnata kohti paivantasaajaa.

Huikea fiilis! Mukavaa on ollut taalla maissakin kapsytella ja nauttia lammosta ja valosta. Mutta nyt vasta alkaa todellinen matka! Paasen nettiin todennakoisesti vasta
Karibialla, joten hasta proxima!
Besos a todos, Hanna

ps. alkaaka sitten laittako palautteita ja kommentteja sinne staf.fi-blogiin. Palauteboxi ei ole sita varten ja laatikko tayttyy!

Rinkka vai kassi?

Matka alkaa käymään todeksi! Kyllähän tätä on odotettu. Ilmoittauduin reissulle lokakuussa 2008, joten vuoden ajan on matka pyörinyt mielessä.

Koko Suomi vapisee sikainfluenssan kourissa. Itsekin taisin possua sairastaa viikon verran, aika helpolla pääsin kuitenkin, kotihoidolla selvisin. Myös possupiikin kävin ottamassa, ei olisi mukava sikailla laivassa. Inkoon apteekkari on päässyt tienaamaan rahapussini kustannuksella. On ostettu laastaria, pahoinvointilääkettä, akupunktiorannekkeet (!), astmalääkkeitä... Malarialääke vielä mietityttää, purjehdusreissun jälkeen nimittäin matkaan Meksikoon ja mieli tekisi viidakkoretkelle.

Muutenkin on reissua varten tullut ostettua tavaraa. Kaikennäköistä pakkausta helpottavaa tarviketta, ja viime reissulla saadun kokemuksen turvin ostin myös adapterin ja 3-taajuus puhelimen. Saapi helpommin ladattua akut ja pystyy pitämään yhteyttä koto-Suomeen.

Reissukamat lojuvat vielä levällään lipaston päällä. Huomenna pitäisi tehdä tiukka karsinta ja mahduttaa tavarat rinkkaan. Niin, sehän oli se suuri ongelma: rinkka vai pehmeä perässävedettävä kassi? Hmmm...Eiköhän se selviä.

Hipheijjaa, se on lähdön tunnelmia tupa täynnä!

Meripoikki meit varjelkko daevas

23.11. lennähdämme Teneriffalle, josta alkaa merimatka Atlantin poikki Väli-Amerikan saarille. Aluksena on Kuunari Helena, Suomen purjelaivasäätiön koulualus. Matkalla on mukana 21 seikkailijaa ja 4 miehistön jäsentä.