Kolmas reissupaiva

Aamu valkeni taas kirkkaana, aurinko paistoi siniselta taivaalta. Se ei toki ole harvinaista, mutta pilveton Table Mountainin laki on harvinaisempi. Useimmiten Poytavuoren laen peittaa poytaliina, lakea alas valuva pilviverho. Aamupalan jalkeen otimme taksin kaapelihissiasemalle. Jouduimme ruuhkan vuoksi kavelemaan loppumatkan, kylla hiki valui ylamakeen kavutessa. Viimeisen serpentiinimutkan oikaisimme pusikkoa pitkin. Tuloksena naarmuiset saaret.

Hissille oli hirmuinen jono. Ensin odotimme tunnin verran lippuja, sitte jonotus jatkui puolisen tuntia. Nousu kesti vain muutaman minuutin, hiukan vihlaisi mahanpohjasta kun nousimme pystysuoran seinaman vieresta ylos. Edestakainen hissimatka maksoi 200 randia aikuiselta, eli noin 20 euroa. Turisteja oli laumoittain vuorella, teimme pienen kierroksen, kuvasimme ja nautimme jatskit. Sitten jonotimme taas hissille paastaksemme alaspain. Mahtavat olivat nakymat joka suuntaan. Vuoristo jatkui sisamaahan pain, meri taas kimmelsi kaukana edessamme.

Vuorella olisi ollut kuulemma paviaanejakin luvassa. Onnistuimme kuitenkin nakemaan vain pienen, varikkaan liskon seka pari haukkaa. Nyt on siis poytavuori huiputettu, upeista maisemista huolimatta taitaa olla 'once in lifetime' -juttu. Jollemme sitten innostu lenkkeilemaan vuoren rinnetta ylos.

Otimme taksin Long Streetille, lounastimme meksikolaisessa ravintolassa. Pilvenveikkoja nakyi katukuvassa, onneksi myos runsaasti poliiseja ja vartijoita. Ei tullut valkonaamoille turvaton olo.

Kapkaupungissa

Suomessa paukkuivat kovat pakkaset ja joulukelit olivat muutenkin kohdillaan: lunta riitti jouluksi koko maahan. Me Tytin kanssa pakkasimme laukut tayteen kesavaatteita ja suuntasimme kohti Etela-Afrikkaa. Joulukuussa riitti jannitettavaa lentojen vuoksi, ensin lentoemantien lakko pysaytti Finnairin liikenteen, sitten lumimyrskyt riehuivat ympari Eurooppaa sekoittaen lentoliikenteen. Aatonaattona paasimme onnellisesti matkaan kohti Lontoota, ja sielta Kapkaupunkiin. Matkat sujuivat ongelmitta, jopa Heathrow'n lennot paasivat ajoissa lahtemaan. Saavuimme Kapkaupunkiin jouluaattoaamuna klo 9, 17 tunnin matkustamisen jalkeen.

Lentokentalla olivat vastassa Laura ja Rita, maailmanympari reissaavat ystavamme, joiden kanssa jo kesalla sovimme treffit Kapiin. Ilma oli pilvinen mutta lammin ajaessamme kohti kaupungin keskustaa. Keskella kaupunkia kohoava Table Mountain, Poytavuori, hallitsee maisemaa. Keskustassa on joitakin tornitaloja, mutta suurimmaksi osaksi kaupunki on matalaa rakennusta vuoren ymparilla. Lentokentan lahella naimme slummeja, mustien townshipeja, mutta rantaa kohti tultaessa nakyma siistiytyi. Kaupunki on hyvin lansimainen, tai eurooppalainen. Pitka siirtomaavalta ja valkoisten herruus ovat jattaneet jalkensa Etela-Afrikkaan.

Paljon meita reissuun lahtijoita varoiteltiin taman maan vaarallisuudesta. Ja tottahan se varmaan on, etta varovainen pitaa olla. Paivasaikaan kaupunki on rauhallinen, etenkin tassa Mainstreetilla ja ostoskeskustassa. Poliiseja ja turvamiehia nakyy paljon. Pilvenveikkoja liikkuu kylla kaduilla, samoin kerjalaisia. Turistejakin on paljon, seka valkoisia etta mustia. Olemme liikkuneet enimmakseen paivasaikaan, iltaisin olemme syoneet lahella hotelliamme, ja palanneet takaisin hotlalle kavellen. Sivukaduille ei ole syyta lahtea pimealla, vaikka meno nayttaakin rauhalliselta.

Ihmiset taalla ovat todella ystavallisia ja avoimia. Hymy on herkassa ja ihmiset auttavat mielellaan. Olemme liikkuneet myos "kimppatakseilla", niistakin tosin on varoiteltu. Mutta uskon niiden olevan paivasaikaan ihan turvallisia, varsinkin paakadulla. Tanaan portugalilainen taksikuski varoitteli meita noista kimppatakseista, sanoi niiden olevan todella turvattomia:" alkaa koskaan luottako noihin ihmisiin". Tama lausahdus annettiin 40 vuoden Afrikassa asumisen kokemuksella. Enpa varmaan lahtisi yksinaan seikkailemaan kaupungille, porukassa tuntuu kuitenkin turvalliselta liikkua.